Kirjoituksia

Kommunismia ja fasismia ei pidä ihailla - Helsingin Sanomat, mielipide

Noora Vaarala (HS 22.7.) analyysissään taistolaisuudesta kuvasi sitä harmittomana nuorisoliikkeenä. Tuon ajan taistelut kokeneena puolustuskirjoitus antoi väärän kuvan ilmiöstä.

Fasismin noustessa ja Saksan taloudellisen menestyksen myötä 1930-luvulla Suomeenkin syntyi sitä ihaileva nuorisoliike. Sille tavoite oli tärkeämpi kuin demokratia ja ihmisoikeudet. Isänmaallisella kansanliikkeellä oli suurinpiirtein sama määrä kansanedustajia kuin taistolaisilla. 

Vastaavasti Neuvostososialismin propagansamenestyksen myötä meille syntyi Neuvostoliittoa ihaillut taistolaisliike. Sen tavoitteena oli siirtyä työväenluokan diktatuuriin ja murskata kapitalismi. Tavoite oli tärkeämpi kuin demokratia ja ihmisoikeudet. Sekä kommunismi että fasismi ovat syyllistuneet viime vuosisadalla historian suurimpiin ihmisoikeusrikoksiin ja murhanneet miljoonia ihmisiä. Euroopan neuvosto on tuominnut kummatkin ideologiat yhdenvertaisesti.

Saksa on häviäjävaltiona tehnyt hienoa työtä ihmisoikeuskasvatuksessa.  Neuvostoliiton voitettua sodan Venäjä ei ole tehnyt vastaavaa. Sen sijaan monet Itä-Euroopan valtiot ovat ottaneet vastuun kommunismin rikoksista ihmisyyttä vastaan. 

Suomessa 1930-luvun äärioikeistolainen liike kiellettiin rauhansopimuksen nojalla. Reaalisosialismin romahdettua meillä ei ole ollut tarvetta vastaavaan prosessiin. 

Sinänsä sovinnollista mutta vastuun pakoilua on todeta "Neuvostoliittoon taistolaiset suhtautuivat tietenkin hyvin naiivisti." Näin kai sitten voidaan sanoa myös 1930-luvun IKL:n suhtautumisesta Natsi-Saksaan. 

Tyypillistä vahingollisille ääriliikkeille on usko omaan asiaan, jolloin totuus, demokraattisten vaalien tuloksen ja ihmisoikeuksien ja oikeuslaitoksen kunnioittaminen unohdetaan. 

Suomi tarvitsisi varsinkin nyt kansalaiskasvatusta varten Fasismin ja kommunismin ihmisoikeusrikosten museon. Elokuva Ikitie kuvaa sitä, etteivät suomalaisetkaan ole täysin välttyneet raaimmilta rikoksilta. Siellä voitaisiin analysoida, kuinka taistolaisliike saattoi syntyä. Meidän on opittava mekanismeista, jotka hullaannuttavat nuorison ääriajatteluun. 

Kimmo Sasi

ent Euroopan neuvoston ihmisoikeusalavaliokunnan pj

Ihmisoikeustuomioistuin linjasi turvapaikanhakijan sosiaaliturvaa - HS näkökulma

Moni turvapaikanhakija saa pian lainvoimaisen päätöksen siitä, onko heillä oikeus oleskelulupaan kansainvälisen suojelun perusteella. Useat varsinkin irakilaisista hakijoista näyttävät saavan kielteisen päätöksen. Jo nyt tiedämme, että kaikki lopullisen kielteisen päätöksen saaneet eivät poistu maastamme, vaan jäävät laittomasti Suomeen. Mikä on näiden henkilöiden oikeus yhteiskunnan sosiaaliseen tukeen. Tämä kysymys on viime aikoina herättänyt ristiriitaisia oikeudellisia tulkintoja ja kaipaa selkiyttämistä. Suomen on kunnialla täytettävä kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteensa.

Kansainvälisen oikeuden mukaan jokaisella maalla on oikeus rajoittaa maahanmuuttoa haluamallaan tavalla. Tämän periaatteen tarkoituksena on rauhanomaisen yhteiskuntakehityksen turvaaminen maassa. Tästä on kuitenkin poikkeuksia. Oman maan kansalaisella on aina oikeus palata kotimaahansa. Kansainväliset sopimukset kuten EU-jäsenyys voivat rajoittaa päätöksentekoa. Jos henkilö saapuu maan rajalle ja hakee pakolaisasemaa, koska häntä henkilökohtaisesti uhkaa vaino tai epäinhimillinen kohtelu kotimaassaan, on hänen hakemuksensa tutkittava ja annettava kansainvälistä suojelua (esim. turvapaikka).

Eurooppalaisten säännösten mukaan edellä mainitusta kansainvälisen oikeuden periaatteesta pidetään tiukasti kiinni. EU:n työantajan rangaistusdirektiivi (2009/52/EC) lähtee jopa siitä, että työnantajaa, joka palkkaa EU:n ulkopuolisen laittoman maahanmuuttajan, rangaistaan rikosoikeudellisilla sanktioilla.

Lähtökohtana eurooppalaisessa oikeudessa on, että henkilön sosiaaliset oikeudet riippuvat siitä, asuuko henkilö vakituisesti maassa ja oleskeleeko hän siinä laillisesti. Suomea sitova Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa kuitenkin jokaiselle ihmiselle sen, että hänen elämäänsä suojellaan (art 2)ja että häntä ei kohdella epäinhimillisesti (art 3). Viranomaiset eivät saa sallia tilannetta, joka vaarantaisi henkilön elämän tai johtaisi epäinhimilliseen kohteluun.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 5.7.2016 erittäin tärkeän ratkaisun (Hunde v. Hollanti). Kyseessä oli etiopialaismies, joka oli saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Hän kieltäytyi kuitenkin palaamasta Etiopiaan. Hollannin viranomaiset eivät myöntäneet hänelle sosiaaliturvaa. Asuminen oltiin valmiita järjestämään tilapäisesti pakolaiskeskuksessa, mutta se tämä ei kelvannut valittajalle.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että vieraan maan kansalaisella, joka on saanut lainvoimaisen määräyksen poistua maasta, ei ole oikeutta jäädä maahan ja vaatia isäntämaalta terveys- tai sosiaaliturvaa. 

Edellytyksenä oli, että henkilöllä oli mahdollisuus itse vapaaehtoisesti järjestää paluumatkansa. Näin oli Etopian osalta ja näinhän on myös Irakin osalta. Hollannin laki antoi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle neljä viikkoa aikaa järjestää paluunsa kotimaahansa. Tänä aikana välttämätön sosiaali- ja terveysturva taattiin. Lisäksi Hollanti antoi majoituksen pakolaiskeskuksessa edellyttäen, että henkilö oli valmis tekemään yhteistyötä viranomaisen kanssa paluunsa järjestämiseksi. Tuomioistuin katsoi, että näillä toimintatavoilla käännytettävän tilanne oli otettu asianmukaisesti huomioon.

Myöskään Suomen perustuslain perusoikeudet eivät aseta esteitä lainvoimaisen kielteisen tyrvapaikkapäätöksen saaneen henkilön sosiaali- ja terveysturvan rajaamiselle. 

Perusoikeusuudistuksessa perusoikeuskomitea ehdotti, että perusoikeudet kuuluvat "jokaiselle". Tätä ilmaisua käytetään kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Sosiaali- ja terveysoikeudet kuuluvat siten Suomen lainkäyttöpiiriin kuuluville henkilöille. Hallituksen esityksessä perusoikeusuudistukseksi korostettiin kuitenkin taloudellisten voimavarojen merkitystä ja henkilön Suomi-yhteyden kiinteyttä. Täsmentäessään sosiaaliturvasäännöstä perustuslakivaliokunta totesi (PeVM 25/1994), että sosiaali- ja terveysturvaan voidaan tehdä perusoikeuksien yleisten oppien mukaisia rajauksia mm. suhteellisuus- ja hyväksyttävyysnäkökohtien nojalla. Yleiseurooppalaisesti rajoitukset on katsottu luonnollisiksi mm. turistien ja ulkomaisten opiskelijoiden kohdalla.

Perustuslakivaliokunta otti kantaa ns. paperittomien terveydenhuoltoon vuonna 2014 (73 /2014). Hallituksen esityksessä haluttiin laajentaa myös laittomasti maassa olevien terveyspalveluita. Valiokunta katsoi, että ehdotus turvasi oikeuden terveyteen "nykyistä paremmin" kaikille. Valiokunta korosti myös yhdenvertaisuutta. Valiokunta ei kuitenkaan katsonut, että voimassaoleva, vain kiireellisen hoidon turvaava lainsäädäntö, olisi perustuslain vastainen.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden osalta menettely tulisi selkeyttää ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen mukaisesti. Lainvoimaisen kielteisen päätöksen jälkeen henkilöille tulisi järjestää matka kotiin ja esim. neljä viikkoa aikaa palaamiseen lähtömaahan. Tämän jälkeen kaiken muun paitsi täysin välttämättömän sosiaaliturvan (ruoka, akuutti terveydenhuolto ja tilapäinen majoittuminen) antamisen pitäisi päättyä. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätöksen (18.12.2015 Dnro 4096/4/14) mukaisesti toimeentulotukilakia on syytä täsmentää. Hänen kantansa, joka - toisin kuin julkisuudessa on tulkittu - ei koske laittomasti maassamme olevia, on perusteltu myös siltä osin, että toimeentulotuen saamisen edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Näin ollen painavista syistä (esim. hakijan lapsi sairaalahoidossa) voitaisiin myöntää lisäaikaa paluulle kotimaahan. 

Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu viranomaisten johdonmukainen toiminta ja se, että tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä kunnioitetaan ja pannaan toimeen tehokkaasti. On tärkeää, että viranomaisilla on selkeä lainsäädäntö ja ohjeistus. Perustuslakimme ja Euroopan ihmisoikeussopimus antavat selvät suuntaviitat lainvoimaisten päätösten täytäntöönpanolle turvapaikka-asioissa. Kun tästä asiasta näyttää kuitenkin olevan jonkin verran epäselvyyttä, olisi hyvä, että perustuslakivaliokunta ottaisi selvän kannan asiaan. 

Kimmo Sasi

entinen perustuslakivaliokunnan pj ja Euroopan neuvoston lakivaliokunnan ihmisoikeusalavaliokunnan pj ja perusoikeustoimikunnan jäsen

Syyllistyikö vihreiden lainsäädäntösihteeri rasismiin? Verkkouutisten blogi 8/2018

Vihreiden lainsäädäntösihteeri yritti estää henkilön käännyttämisen Suomesta tavalla, jota on syytä epäillä rikokseksi. Hän perusteli lain yläpuolelle asettumistaa sillä, että Suomesta ei pitäisi palauttaa ketään vaaralliseen maahan.

Lainsäädäntösihteerillä oli tiedossaan ainoastaan käännytettävän ihonväri ja käännytystarkoitus. Hän ei tiennyt palautuksen syytä eikä maata, johon henkilö oli tarkoitus palauttaa. Hän saattoi vain arvioida, että henkilö palautetaan Länsi-Euroopan ulkopuolelle maaryhmään, jota hän saattoi ihonvärin perusteella arvioida.

Lainsäädäntösihteeri arvioi näin, että etniseen taustaan yhdistettävät maat ovat kokonaisuudessaan vaarallisia ja kehittymättömämpiä, että niissä henkilö ei voi kohtuullisesti asua.

Rasismi tarkoittaa sitä, että uskotaan jonkin rodun olevan kehittyneempi kuin toisen. Islamilaisten maiden yleinen leimaaminen turvattomiksi ja kehittymättömiksi kuvastaa ennakkoluuloa näitä maita ja niiden kansalaisia kohtaan. On selvää, että maiden olosuhteita pitää voida yksilöidysti kritisoida, mutta ennakkoluulot ja täsmentymätön perustelu ovat rasismin kannalta ongelmallisia. 

Jos samalla vielä korostetaan sitä, että EU-maat ovat ainoat turvalliset maat ja kiriisialueiden lähimaat ovat ongelmallisia, merkitsee se vahvasti oman yhteiskunnan asettamista muiden yhteiskuntien edelle. Tämäkin on ongelma, jos mielipide perustuu yleiseen ennakkoluuloon faktojen sijasta.

Lainsäädäntösihteeri teki ratkaisunsa ennakkoluulojensa, ei tiedon perusteella. Voimakkaat ennakkoluulot ovat juuri se perusta, josta rasismi kumpuaa.

Ennakkoluulot usein yhdistyvät myös oikeusvaltioperiaatteen loukkaamiseen. Ei luoteta tuomioistuimen kussakin tapauksessa tekemään yksilöityyn arvioon. Omien ennakkoluulojen perusteella halutaan ottaa laki omiin käsiin. Tämä on vaarallisen ääriliikkeen merkki.

Kimmo Sasi

ihmisoikeusaktivisti jo 1970-luvulta