![]() |
|
Sasi tyytyväinen uusien tiehankkeiden käynnistymisestä Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi on tyytyväinen hallituksen ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien tekemään sopimukseen vuoden 2003 talousarvion täydentämisestä. Sopimuksessa lisätään budjettiin 20 miljoonaa euroa liikennemäärärahoihin. Tällä summalla voidaan aloittaa muun muassa viisi uutta tiehanketta. Sasi pitää tärkeänä, että hankelistan kärjessä ovat ministeriön jo kesällä budjettiriihessä esittämän mukaisesti Tampereen läntisen ohitustien, valtatien 8 Raision kohdan ja Varkaus-Joroinen-väylän määrärahat. Myönteistä on Sasin mielestä myös se, että aiemmista suunnitelmista poiketen yhteyksien Heinola-Lahti ja Jyväskylä-Kirri rakentamista voidaan aikaistaa.
|
|