![]() |
|
Kimmo Sasi nimitettiin liikenne- ja viestintäministeriksi Kansanedustaja Kimmo Sasi on uusi liikenne- ja viestintäministeri. Tasavallan presidentti nimitti Sasin perjantaina 4. tammikuuta. Sasi on toiminut liikenneministerinä aiemminkin, keväällä 1999. Kimmo Sasi on toiminut Lipposen toisen hallituksen ulkomaankauppaministerinä, ministerinä kauppa- ja teollisuusministeriössä sekä ministerinä valtioneuvoston kansliassa. Kansalliseen kokoomukseen kuuluva Sasi (49) on koulutukseltaan varatuomari ja diplomiekonomi. Lisäksi hänellä on Master of Laws -tutkinto Columbia-yliopistosta. Sotilasarvoltaan Sasi on kapteeni. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 1983 ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuosina 1977-2000. Ennen kansanedustajan uraa Sasi työskenteli mm. kansainvälisen yksityisoikeuden assistenttina 1975-1979 ja asianajotoimiston lakimiehenä 1980-1982. Sasilla on ollut oma lakiasiaintoimisto vuodesta 1982. Kimmo Sasi on syntynyt Tampereella ja asuu siellä edelleen. Hän on naimisissa ja perheellinen. CV Sasi, Kimmo Kalevi Immeri varatuomari, diplomiekonomi, kansanedustaja KOK s. 21.2.1952 Tampere Kotipaikka Tampere puoliso Viveca Sasi os. Ulfvens vuodesta 1997 Kokoomuksen Nuorten Liiton kouluasiainsihteeri 1972-73 kansainvälisen yksityisoikeuden assistentti 1975-77 ja 1978-79 Asianajotoimisto Lasse Niemisen lakimies 1980-82 oma lakiasiaintoimisto vuodesta 1982 Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen 1977-2000 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja 1976-77 Kokoomuksen Tampereen aluejärjestön puheenjohtaja 1981-83 Postipankki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja 1992-95 Pohjola-Nordenin puheenjohtaja 1994-99 Pohjoismaiden neuvoston lähialuevaliokunnan puheenjohtaja 1995-99 Imatran Voima Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja 1996-98 liikenneministeri 15.1.1999 - 15.4.1999 ulkomaankauppaministeri ja ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä 15.4.1999 - 4.1.2002 sekä ministeri valtioneuvoston kansliassa 1.7.2000 - 4.1. 2002 eduskunnan jäsen vuodesta 1983 eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja 1984-99 Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1991-93, varapuheenjohtaja 1993-99 eduskunnan tietohallinnon johtoryhmän puheenjohtaja 1991-99 eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja 1995-99
|
|